sunnuntai 29. toukokuuta 2011

tyttömäistä ja apinoita..

Kokeilin ekaa kertaa kunnolla tuollaista rypyrys helmaa. Oli tarkoitus tehdä se framilon kuminauhalla mutta eihän tästä tuppukylästä sitä löytynyt enkä jaksanut jäädä odottamaan että joskus hamassa tulevaisuudessa pääsen lähikaupunkiin sitä ostamaan niin tein sitten hieman toisella tavalla. Kivännäköiset kyllä tuli, mutta oli melkoista näpertämistä varsinkin eka mekkoon.

 Kankaat on ikasyriltä, ihanaa peukaloliisaa ja punahilkkaa. Oikein hyvänlaatuisen oloisia kankaita. Näitä on tarkoitus pitää kesällä ihan ilman alupaitaa mutta nyt kun oli viileämpi ilma niin sai alleen valkoiset paidat.
 
 Isoimman tytön mekkoon en samanlaista saanut tehtyä kun kangasta ei riittänyt tarpeeksi. Erilaisen rypytyksen kuitenkin tein siihen. Ei kuvista kyllä oikein erotu edukseen, mutta oikein nätti sekin on päällä.
Sitten apina velourista caprit molemmille pojille. Tämä kangas on myös ikasyriltä. Tuohon "turkoosiin" sävyyn olen todella pettynyt, minusta tuo on sinistä ja tosi rumaa sävyä vielä. Ja muutenkin tosi haastavan värinen, eihän mulla ollut tuon sävyistä  resoria eikä ja ylä osatkin meillä on kaikki eri turkoosin sävyä  mutta ei tuollaista lähimaikaan. Täytyy varmaan hommata pienemmälle pojallekin musta lh-body ja pitää tätä sit sen sen kans.
 ( ei kannata välittää noista sotkuista taustalla, kuvat on otettu kesken aamu hommien niin kodin siivous on hieman kesken.. )
Tässä capreista kuvaa takaa, ja meidän kamera näyttää taas parastaan ja tekee varmasti mahdollisimman suttuja kuvia.Voi että turhauttaa monesti edes blogata näitä kuvia kun laatu on NIIIIN surkea :( :/

4 kommenttia:

  1. Voiiii, ihania lapsosia ♥ Ja kivat on vaatteetkin.

    VastaaPoista
  2. Mekot on valloittavat! ja minun makuun on caprit tosi kivat, ei häiritse väri ollenkaan!!!

    VastaaPoista
  3. Ihania vaatteita jälleen! :) kuule on niin tuttua sotkut meidänkin pesueessa etten ollenkaan noita sotkuiks hoksannutkaan :D söpöjä muuten nuo satukuosiset kankaat :)

    VastaaPoista
  4. Tosi söötit ja niin ihanasti poikamaiset nuo apinashortsit! Harmi jos et itse niistä ollut kovin innostunut, mutta kuvassa siis ainakin näyttävät suloisille!

    VastaaPoista