torstai 21. lokakuuta 2010

haalarihousuja

Pikku mies kasvaa hurjaa vauhtia niin sille piti tehdä lisää vaatetta. Kaikista eniten tykkään tuollaisella pikkasella pitää haalarihousuja, tosi kätevät ja riittävän lämpöiset varsinkin näin kylmempään vuodenaikaan bodyn ja sukkisten kanssa. Ensimäisissa ihanaa pehmoista tähtivelouria, tosin tässä on miinuksena se että vähän kuultaa paikoitellen saumojen kohdalta valkoinen läpi :/ ( esim. tuossa kuvassa näkyy tuossa vetoketjun vieressä tympeästi :( )
Ja tähän malliin passaisi paremmin suorat lahkeet mutta kerkesin leikata jo kankaat kun päätin että haluan tähän kumppari lahkeet, kyllä tuo menee nuinkin, mutta ehkä vähän enemmän oisin tarvinnut leveyttä.
Turkoosi kantti ja vetoketju. Vetoketju ei ole aivan samaa sävyä. Ihan kivat tuli ja suloiset päällä, kuvaa vain en nyt voi mallin päällä ottaa kun pikku mies nukkuu  ( ensimmäinen kerta sen pienen elämän aikana se nukahti näin aikaisin yöunille, saa nähdä herääkö tuosta vielä kukkumaan :) )

Sitten toiset haalarihousut trikoosta. Apinat näyttää kyllä tuossa paljon haaleammilta mitä ovat luonnossa, ei oikeasti ole noin kuluneen ja haalistuneen näköinen tuo kangas. Näihin piti tehdä resorilahkeet kun tilasin kangasta niin naftisti että ei ois ihan riittänyt.

Melkein valmiina ompelukoneen vieressä on isoimman tytön huppari, sen jälkeen täytyy taas keskittyä ulkovaatteisiin..( tosin saa nähdä kuinka ikuisuus projekteja nekin on, mies aloittanut uudessa työpaikassa ja nytkin ollut kaks viikkoa reissun päällä :( )

lauantai 16. lokakuuta 2010

pipojen kokeilua

Tänään sain uudet patterit kameraan ja sen taas pelittämään niin nappasin kuvaa tytöistä kun sovitettiin uusia ticketin Lollipop haalareita. Ja samalla uudet pipat pääsi kokeiluun. Ihan kivasti passaa nuihin haalareihin vaikka sävyt ei nyt aivan oo samat kissoissa haalarin värin kanssa. Ruskeat hanskat tulee näiden kanssa sit käyttöön. Kivasti muuten passas haalarin kanssa ne valkoisetkin pipot ruskealla sydämellä mitkä aiemmin tein <3 Voi sit talvella vaihdella ainakin kahden eri pipon kanssa jos en innostu tässä vielä lisääkin ompelemaan. Toiveissa olisi päästä taas tänään vähän ompelemaan kun kaks isointa muksua pääsi yökylään miehen siskon luo <3  mut saapa nähdä kuinka pikkumies antaa ommella kunhan kaksoset menee nukkumaan, se kun vieläkin tahtoo valvoa väh. puoleenyöhön..

perjantai 15. lokakuuta 2010

talvi lakki projektia..

Vihdoin ja viimein sain nuo talvilakit valmiiksi, rasittavaa tämmöinen kun kymmenen työtä lojuu keskeneräisenä eikä ole aikaa ommella. Nyt päätin että nuo on saatava valmiiksi kun niitä alkaa tarvimaan jo, täällä on maa valkoisena <3 <3
Isoimmalle tytölle tuli pöllö lakki, päällinen velouria ja vuorena polar fleeceä. Tähän oli tarkoitus tulla musta tuo pohja väri että sopii paremmin talvihaalariin kun siinä on tuota tummaa roosaa ja mustaa. Mut innostuksissani silitin tuon kuvan vahingossa tuohon ruskeaan kankaaseen minkä olin leikannut valmiiksi yhtä toista kuvaa varten.. ( tuosta ruskeasta kankaasta piti tulla kyläily takkiin sopiva lakki.. ) No kyllä tuo minusta käy sit nuinkin ihan hyvin tuohon haalariin kun tuo ruskea on niin tummaa. Kiva lakki kyllä tuli tuosta, tyytyväinen olen :)

Sitten kaksosille kissa lakit. Olen aina sanonut etten ikinä tee mihinkään lasten vaatteisiin kissoja, ne ei ole minulle niitä kovin lempi eläimiä. No näihin kuitenkin nyt tuli. Ja näiden tarina on sellainen että lainasin kirjastosta lapsille sellaisen ihanan kirjan kun "hyvää yötä Nori" ja se Nori on sellainen todella suloinen kissa. Siitä sit lähti idea että haluan sittenkin kokeilla kissaa, no ei nuista ihan niin suloisia tullut kun kirjassa oleva Nori kissa mutta omalla tavallaan suloisia nuokin. Ja pääasia että lapset tykkää :D
Toiselle kissalle tein viikset, niistä ei sit kuitenkaan tullut kovin hienot niin päätin jättää toisen kissan ilman. Saa luvan pärjätä ilman viiksia :D ( enkä jaksanut sit lähteä purkamaan toisen kissan viiksiä.. )
Kuvaa lakeista tyttöjen päällä en saanut kun meidän ihana kamera päätti tiltata just siinä vaiheessa kun aloin kuvaamaan. Kuvaan myöhemmin.

Sitten vielä isoimmalle tytölle paita Mjukan ihanasta trikoosta. Keltaiset resorit tuomassa vähän ilmettä paidalle.

maanantai 4. lokakuuta 2010

lentäviä nalleja..

Nämä kaksi nallea halusi päästä sateenvarjoillaan lentämään kaksosten paitoihin. Tässä olen odotellut jonkin aikaa lisää kiinnostavia kankaita kaappeihin. Kankaita odotellessa kaksosten paita pulaan ompelin eurokankaan jousto froteesta tällaiset paidat, niillä on nyt 80cm aikalailla mennyt pieniksi niin niillä ei ole yhtään sopivaa paitaa (tunikoita ja mekkoja kyllä on ja bodyja..) Kuvaksi aplikoin nallet lentämään sateenvarjoilla. Aplikoinnin kankaat velouria ja froteeta, jalat nalleilla on irrallaan.
Nämäkin tosin on tehty jo viikko sitten, kuvaa vain en ole saanut kun jostain syystä meidän kamera ei auennut enään ollenkaan. Tänään kuitenkin sain sen auki kun tahalleen koitin onneani :) (joo naurakaa vain :D ostaisin heti uuden kameran jos ois varaa, kamera on vain siellä meidän "pitäis ostaa" listan loppu päässä kun käytetään enemmän videokameraa..)
Ja paidat on kyllä samankokoiset vaikka kuvassa etummainen näyttää isommalta, kuvakulma hämää..

Tänään pitäisi tulla sit kasa niitä uusia kankaita niin niistä alan värkkämään sit vaatetta. Ensimmäisenä "projektina" on varmaan isoimman tytön talvihaalariin sopiva lakki, siihen onkin idea jo valmiina kunhan vain kangas saapuu..